lauantai 31. elokuuta 2013

Simona Ahrnstedt : De skandalösa

Simona Ahrnstedtin De skandalösa -nimistä kirjaa lähdin hitaasti, mutta innokkaana lukemaan. Luku luvun jälkeen uppouduin yhä syvemmälle tarinaan. Lukujen hidas sisäistäminen johtui lähinnä ruotsinkielisestä tekstistä, johon totuttelin, koska olin lukenut kirjailijan ensimmäisen kirjan suomeksi.  Tämä tarina oli rohkeampaa ja intiimimpää, kuin hänen esikoisteoksensa Unelmia ja yllätyksiä . En ole hyvin seuraillut historiallisten kirjojen menekkiä suomenkielisillä markkinoilla tai niiden saatavuutta. Voisin kuitenkin allekirjoittaa, että uusia lukijoita löytyisi heti historical romance -genrelle, kun ovat tämän kirjailijan tuotantoon tutustuneet. Tarinan sisältö on pehmeämpää Fifty Shadesia.
De skandlösan suomennos voisi olla vaikkapa Hävyttömät, koska pahennusta ympäristössä herättävä Kreivi Gripklon elämä ja toiminta oli sen ajan maailmassa hieman kyseenalaista.

Kreivin äiti on järjestämässä pojan kotiinpaluulle suuret juhlat, pojan on nimittäin aika löytää itselleen vaimo. Paikan päälle saapuu Tukholmasta asti aristokraatteeja katsomaan ja seuramaan kreivin edesottamuksia. Kreivi Gripklo on kuitenkin tuskastunut koko tilanteesta. Mustan lampaan kotiinpaluu herättää hänen mielestään liikaa uteliaisuutta ympäristössä. Aristokraattien mukana saapuu myös köyhä Magdaleena, Beata-piikansa kanssa. Hän toimii seuraneitinä Venus-nimiselle tytölle, jonka vanhemmilla on suuret odotukset tyttärensä mahdollisesta naimakaupasta.

Magdaleena ensikohtaaminen kreivi Gripklon kanssa ei ollut mitenkään mieltäylevää, lähinnä katastrofaalinen. Hän oli vahingossa joutunut huoneeseen, jossa törmäsi poistuvaan alastomaan naiseen, ja alastomaan mieheen, jonka kädet oli sidottu sängym pylväisiin.
Kun mies pyysi apua solmujen avaamisessa, oli hän niin rohkea, että toimi automaattisesti ja seuraamuksia ajattelematta. Solmuja hän ei kuitenkaan auki saanut, jätti miehen makaamaan avuttomana sänkyyn, tietämättä tämän kreivi-tittelistä. Myöhemmin hän kohtasi kreivin salongissa, ja sai järkytykseen huomata, että kyseessä on sama makuuhuoneen mies.

Ei aikakaan, kun kreivi Gripklo lyö vetoa. Hävineennä hän menettää rakkaan aluksensa, voittaneena hän saa haltuunsa erittäin arvokkaan kiikarin. Vedonlyönnin kohteena on Magdaleena, joka saa kuulla vedosta saman aikaan kun hän saa kuulla, että paikan päälle saapuu myös hänen entinen kihlattunsa uuden morsiamensa kanssa. Hän esittää erittäin rohkean ehdotuksen kreiville, joka tarttuu siihen kuin nälkää näkevä. Love and erotical passion in the air!


Tervetuloa uudet lukijat! Ihanaa kun päätitte liittyä seuraani :)


lauantai 24. elokuuta 2013

Tuomas Kyrö : Miniä

Nyt minä tein kyllä sellaisen poikkeuksen lukulampun kajossa, että huuuuuu!
Asiakkaani suositteli kirjaa minulle, ja tietenkin minun oli se luetteva, jotta meillä olisi seuraavalla kerralla jotain yhteistä hauskaa. Koska sellainen se tarina on -yhteistä hauskaa pidetään ja lippu korkealla, vaikka hampaat irveessä-

Samainen Appi tallustelee Mielensäpahoittaja -nimisessä kirjassa. En lukenut sitä, kuunnella kyllä yritin, ja kyllä minä niin mieleni pahoitin kun autoni cd-soitin ei toiminut ;) Mutta nyt harkitsen kirjaan uudestaan tarttumista,  vaikken tämänlaisiin kirjoihin yleensä lankea..tai perun sanani,,,lankeampas,,,mikäli siinä on huumoria mukana.

Tämä Miniä-tarina sopi minulle kuin nyrkki silmään. Helppolukuinen, nopea, ripeä ja hauskasti kirjoitettu tarina miniän näkökulmasta! Suosittelen.
Tarina poukkoilee menneessä ja nykyisyydessä. Miniä muistelee appiukon ensikohtaamista; Hän oli ehtinyt seurustelemaan miehensä kanssa kolme vuotta ja odotti heidän esikoistaan, kun hän päätti hoitaa asian kuntoon. Aviomies oli kolmen vuoden ajan löytänyt aina jonkun tekosyyn, minkä takia ei voitu mennä vanhempiensa luokse.
Mitenkä käy kun nykyajan urbaani-nainen, joka ei seiso keittiössä tekemässä ruokaa, eikä juokse lastensa vanhempainilloissa, kun hän kohtaa appiukon, jonka mielestä nainen pysyy kotona hoitamassa lapsia? Sysi-Suomi ja Helsinki törmäyskurssilla. Ja etikettivirheistä ei vältytä.

Nykyhetkessä, 17 vuotta ensikohtaamisesta, miniä on juuri äsken saanut kuulla, että appi on tulossa matkalaukkuineen heille. Ei tietoakaan ihanasta ja rentouttavasta viikonlopusta ilman perhettä. Suunnitelmat rennosta viikonlopusta on valunnut kankkulan kaivoon.
Eikä tässä vielä kaikki. Kun appi oli päässyt majoittumaan heille, tulee soitto kännykkään. Miniän on heti mentävä lentokentälle vottamaan vastaan venäläisiä ostajia. Työnantaja ei pyydä, vaan vaatii. Ei siinä enää kieltäytymiset auttaneet, vaan appi autoon ja matkaan. Jotain on kuitenkin keksittävä syyksi, miksi iäkäs ihminen on mukana. Naurahdus

"Appiukko epäilee, että osaako nainen ajaa isossa kaupungissa autoa. Se oli hänelle itselleenkin vaikeaa. Siinäpä se ero onkin. 
-Naisissa? hän kysyy. Kaupunkeissa?
Antti Litja-Siinä että minä olen täältä kotoisin. Tämä on minun kotikyläni, Suur-Helsinki. Sinä olet pikkuisen pienemmästä  kylästä. Ei tässä ole sukupuolesta kysymys.
Appiukko heilauttaa päätään niin kuin olisin sanonut jotain täysin todellisuudelle vierasta.
-Enhän minä mistään sukupuolista puhunut vaan miehistä ja naisista..."

maanantai 19. elokuuta 2013

Sylvia Day : Sinuun kiedottu

Sylvia Dayn Crossfire-sarja: Sinulle paljastettu #1, Sinusta heijastettu #2, Sinuun kiedottu #3, ????4


Crossfire-sarjan kolmas osa oli minulle monellakin tapaa pettymys. (Ei kirjan vika, vaan minun). Taitaa tämäntyppinen genre olla minulla jo menneen talven lumea. Teksti pyöri liikaa yhden ja saman asian ympärillä. Oli tarinassa sitten aamu, päivä, ilta tai yö.  Sitten vielä ilmoitus viimeisellä sivulla, että tarina Gideonista ja Evasta jatkuvat neljännessä osassa. Mä olin vähän öönä, vaikken mitenkään yllättynyt. Eihän Gideon ehtinyt käymään traumojaan läpi tässä kolmannessa osassa.
Jos 50% makuuhuonetapahtumista olisi kumitettu pois, voisin vannoa, että tarina olisi saatu päättymään tähän. Njaa, toisaalta onhan tämän eroottinen tarina, joten miksipäs luit! Sellaisena se on myös tarjottava niille, jotka sitä ahmivat. Mutta mennänpä niihin kohtiin, jotka minua eniten kiinnostivat.

Gideon ja Eva tapailevat salaa,  jottei virkavalta alkaisi uudestaan epäilemään, että Gideonilla olisi ollut jotain tekemistä Eva velipuolen kuoleman kanssa. Yhtenä päivänä poliisit ovat kuitenkin oven takana. Poliisit ovat löytäneet toisenkin ruumiin ja epäilevät, että  kuollut  mies on syyllinen Evan velipuolen murhaan. Kuolleella henkilöllä oli Evan kuvia hallussaan ja he epäilevät että kysessä on ihmiskauppaa, koska vainaja teki töitä venäjän mafialle.
Pariskunnan  kintereillä on myös toimittaja, joka haluaa urkkia heidän suhteestaan sekä kostaa Gideonille hänen katalaa käytöstään. Sitten on vielä Corinne ja Brett. Entiset heilat, jotka vaanivat ja vaativat huomiota. Brett ei vieläkään ole antanut periksi Evan suhteen. Ja Corinne tekee kaikkensa, jotta saisi Gideonin huomion.

Katsotaan saanko luettua neljännen osan. Täytyy varmasti ensin lukea viimeinen sivu,,,jos sielä vaikka ilmoitetaan, että tarina ei tähäänkään pääty :)

Oletteko lukeneet? Mielipiteitä?
Minusta E.L Jamesin Fifty Shades-sarja, yhä edelleen tämäntyyppisen genreen listaykkönen

lauantai 17. elokuuta 2013

Gena Showalter : Kodittomat sielut

Gena Showalterin Interwind-sarja. Kodittomat sielut #1,  Selviytyjät #2, Kietoutuneet #3
Interwind #4: ei suomennosta vielä.

Aden Stonen päässä asuu neljä sielua, joiden takia hän on viettänyt suurimman osan elämästään mielisairaaloissa ja sijaisperheissä. Lääkäreiden mukaan hän sairastaa skitsofreniaa, koska hän väittää puhuvansa päässä asuvien sielujen kanssa. Mutta kun hänellä ei ole skitsofrenia! Hän ei voi mitään sille, että hänen päässään asuu ääniä. Sielut ovat asuneet sielä aina, ja usein he ovat yhdessä miettineet millä keinoilla Aden saisi sielut  vapautettua vankilastaan.  Jokaisella sielulla on yliluonnollinen kyky. Yksi matkaa ajassa. Toinen herättää kuolleet. Kolmas pystyy valtaamaan toisen kehon ja neljäs näkee tulevaisuuteen. Joten Aden pystyy samaan. Hän tietää myös kuolevansa nuorena.

Aden on nyt 16-vuotias ja asuu Ranchilla, jonka ylläpitäjänä on Dan. Potkujen saaminen Ranchilta olisi taas yksi epäonnistumisen merkki Adenilta, joten hän pyrkii tekemään kaikkensa jottei Dan pettyisi häneen.
Mary Ann on 16-vuotias ja opiskelee koulussa psykologiaa. Hän opiskelee ainetta miellyttäkseen isää, joka on itse psykologi. Äiti on kuollut liikenneonnettomuudessa, joten heillä on vain toisensa. Totuus äidistä paljastuu tarinan lopussa. Mary Ann seurustelee Tucker -nimisen pojan kanssa, jonka hän jättää, kun hänelle selviää, että Tucker on saattanut hänen parhaan ystävänsä raskaaksi.

Aden ja Mary Ann törmäävät toisiinsa ensimmäisen kerran hautuumaalla. Aden on juuri saanut surmattua maastaa nousseita kuolleita, kun kova energiavirtaa törmää häneen. Sielujen äänet hiljenevät hänen päässään ja kuolleet putoavat uudestaan kuolleina maahan.
Mary Anniin energiavirta törmää niin kovaa, että hän kaatuu taaksepäin ja hän säikähtää niin paljon, että ryntää pois paikalta säikähtäneenä. Hän ei näe muuta kuin Adenin komeat, mutta likaiset kasvot. Adenilla on tämän jälkeen enää yksi tavoite, päästä uudestaan lähelle Mary Annia, joka hiljentää äänet hänen päässään.
Aden aloittaa samassa koulussa, jossa Mary Ann opiskelee. Kun he kohtaavat kolmannen kerran kaikkoavat äänet taas. Mary Annin vieressä on hyvä olla, mutta ei niinkuin rakastettu, vaan niinkuin sisar, jota haluaa halata pitkästä aikaa. Mary Annilla on aivan samat tunteet.
Yksi  Adenin päässä asuvista sieluista ilmoittaa tuntevansa Mary Annin, mutta ei osaa paikallistaa tätä mihinkään.

Mustavalkoinen maailma, jossa viisitoistavuotissuunitelma on ohjannut Mary Annin jokaista tekoa, on yhtenä aamua täynnä eläviä värisävyjä ja  arvoituksia, joita hän epätoivosesti haluaa ratkaista. Mistä tämä sitten johtuu. Aden om kertonut hänelle päässään asuvista sieluista. Hän on törmännyt isoon hukkaan, jolla on smaragdinvihreät silmät ja  joka puhuu hänelle ensin agressiivisesti, mutta päivien saatossa entistä lempeämmin. Hänellä on uusi lemmikki, jonka ainoa tarkoitus on selvittää kuka Aden on. Suden ja Adenin ensikohtaaminen ei ole miellyttävä. Aiden käskee Mary Annin juosta pakoon, jonka jälkeen valtaa susihukan kehon, jotta  veisi hukan kauas Mary Annista. Hänelle jää kuitenkin mietittävää jälkeenpäin. Miksei sielujen ääneet hiljentyneet hänen päässään, kun hän tällä kertaa törmää Mary Anniin? Johtuuko se hukasta?
Aden näkee yhtenä yönä  metsänreunassa tytön, joka muistuttaa paljon hänen unessa esiintynyttä tyttöä.
Tytöllä, Victorialla, on yksi päämärä. Selvittä kuka tai mikä on Aden? Aden on poistettava päiviltä, koska hänen valtava energiavirtaus on herättänyt hänen Vlad-isänsä syvästä unesta. Niinpä, Victoria on vampyyri, jolla on ihmissusi suojelijana :) Sekä Aden että Victoria tuntevat vetoa toisiinsa ja he eivät voi mitään sille, että vetovoima pakostakin vie heidät yhteen.
Hukka, joka on saattanut Mary Annin aamulla kouluun ja koulun jälkeen kotiin, on vihdoin ja viimein esiintynyt Mary Annelle ihmisasussaan, Rileynina. Hän on muodonmuuttaja ja rakastunut Mary Annin, eikä tunne ole yksipuolista.
Nämä neljä erilaista ihmistä ystävyystyvät väkisin. Olihan heidän otettava selvää kuka Aien on. Miksi äänet hiljentyvät Mary Annin läsnässä, muttei silloin kun Riley on lähellä. Samalla heille kummallekin avautuu aivan uusi outo maailma, jossa oudot ja vaaralliset olennot ovat Adenin perässä.
Hautuumaalla sattuneen valtaisan energiapurkauksen takia, hän on herättänyt henkiin olentoja, joiden olemassaolostaan ei ole ennen tiennyt mitään. Kun he lähtevät selvittämään Adenin taustoja, selviää Mary Annille samalla, että hänen isällään on salaisuus.

****
Niinpä,,, Interwind #1 -kirjasarjasta löydät vampyyreja, ihmissuseja, haltijoita, noitia, peikkoja, demoneita ja aaveita. Hyvä tarina niille, jotka kaipaavat vähän paranormaalia elämäänsä. Mua kiehtoi tarinassa yksinkertaisesti kaikki ja se mikä yllätti minut positiivisesti oli, ettei tarvinnut lukea tarinaa perinteisestä vampyyristä. Tässä maailmassa vampyyrit olivat aivan toisenlaisisa. Myös tarinan juoni oli koukuttava.
Harlekiinin julkaisemat kirjat ovat yleensä helppolukuisia, ja niin oli tämäkin.  Lomalukemiseksi suosittelen lämpimästi tai silloin,  kun haluaa jättää aivot narikalle. Sain otteen tarinasta  heti alusta, joten keskeytymisiä en jäänyt kaipaamaan, vaikka niitä tuli enemmän kuin kymmenen lukemisen aikana. Aikuisetkin voivat sarjaa lukea, mutta varoitan, että voitte kokea tarinan hieman lapselliseksi.



tiistai 13. elokuuta 2013

Eoin Colfer: W.A.R.P - salamurhaajan oppipoika

Eoin Colferin W.A.R.P.-sarja : Salamurhaajan oppipoika #1

Takuuvarma tarina, jännitystä ja aikamatkailua kaipaaville seikkailijoille!
Ajatelkaa nyt! FBI ylläpitää suurta salaisuutta. Jotain sellaista josta salaliittoteoreetikot fantasioivat; Heillä on teiniagentteja ja yllätysyllätys aikakone, jota käytetään vain äärimmäisissä tapauksissa. Ison plussan tarinalle toi huumorin sävytteinen/ sarkastinen sisältö.
Colfer aikaisemmista kirjoista olen lukenut Supernaturalistin sekä legendaariset tarinat Pottu-Mäkisestä, Kapteeni Koukun hampaista ja Maailman tuhmimmasta pojasta.  Hänet tunnetaan kuitenkin parhaiten Artemis Fowlin luojana.
Kuva kirjasta ei ole paras mahdollinen. Käytin läppärin web-kameraa ja tulos oli tämä.

Lontoon Bloomsbury vuonna 1898. Rileyn oppi-isä, salamurhaaja Garrick, on valmistamassa häntä ensimmäiseen salamurhaan. Riley ei kuitenkaan ole valmis siihen ja työn pitkittely herättää sängyssä makaavan uhrin. Mitä tämä tekee hädän hetkellä? Painaa rubiiniriipusta, mutta liian myöhään. Oppi-isän käsi on ehtinyt avittaa Rileyn käden kohteeseen. Sekä Riley, että uhri imaistaan jonnekin. Garrick, entinen illuusionistij, näkee todellisen taian edessään  ja jää odottamaan palaavia tulokkaita, ja sitten häntä ei estä enää kukaan.

Lontoon Bloomsbury nyt. 19-vuotias agentti Chevie on saanut siirron Lontoon Bedford Squareen, pienen töppäilyn takia. Hän vahtii sielä aikakonetta, jota FBI käyttää todistajansuojeluohjelmaa varten. Tärkeitä todistajia, joiden henki on vaarassa, lähetetään valvojan kanssa turvaan menneisyyteen. Asiassa on kuitenkin pieni mutka matkassa. Aina ei voinut taata, että palaa ehjin nahoin. -Yhden paluumatkustajan pää oli muuttunut Velociraptoriksi-. Kauan hChevie ei härpäkettä ehtinyt katsella, kun sisältä alkoi kuulua meteliä.

Rileyn ihmeksi hän ei ollutkaan kuollut, vaan  huomaa löytävänsä itsensä suljetusta metallisäiliöstä. Toisella puolella Chevia yrittää savun keskeltä hahmottaa mitä näkee edessään ja kun hän lähestyy laitetta, hän huomaa sisällä nuoren pojan ja kuolleen miehen. Tästä alkaa ryminä ja räminä. Riley vangitaan murhasta, mutta Chevia totea hänet syyttömäksi. Rileyn perään saapuu hänen oppi-isänsä, joka haluaa oppipoikansa takaisin. Garrickilla on helppo samaistua nykypäivään, koska hän oon saanut yliluonnollisen kyvyn, matkalla menneisyydesta nykyhetkeen. Riley on päättänyt, ettei halua enää olla Garricikn oppipoikana, joten hän ja Chevie lähteävät pakosalle Garrick perässään. Salainen turvapaikkakaan ei turvaa heitä.  Garrick löytää heidät ja vie heidät toiseen aikakonekapseliin, jonka hänen älykkäät aivonsa ovat havainneet. Chevie ja Riley pääsevät kuitenkin pakoon aikakoneen kautta ja Riley palaa takaisin vuoteen 1898 Chevie mukanaan. Kauan he eivät ehdi hengähtää, kun heidän päänsä ylle vedetään säkit.

W.A.R.P = Witness Anonymous Relocation Program

perjantai 9. elokuuta 2013

Simona Ahrnstedt : Unelmia ja yllätyksiä

Teinpäs pienen harharetken historialliselle puolelle, ja onnistunut harharetki olikin :)
Tempauduin tarinaan sellaisella voimakkuudella, että ympäristö ja ajantaju katosi kokonaan. Viisi tuntia pelkkää herkuttelua ja tunteiden aistimuksia. Vieläkin olen aivan pökeryksissä.

Intohimoisempaa Jane Austinia, viettelempää Charlotte Brontea


Historialliset rakkaustarinat olivat suosikkitarinoita nuoruudessani. Ensikosketukseni tämäntyyppiseen genreen sain Kaari Utrion ja Pohjola-Pirhosen kirjojen kautta.

Tämän tarinan maagisuus löytyy rakkaudesta. Beatrice on viettänyt nuoruuden serkkujensa talossa. Wilhelm-setä kasvattaa heistä kuuliaisia ja alistuvia tyttöjä. Tai näin hän ainakin luulee. Beatrice, joka oli ennen isän kuolemaa asunnut yliopisto-maailmassa, on erittäin älykäs ja sanavalmis nuori 17-vuotias, joka vastustaa kaikkea sitä mitä miehet vaativat naisilta.

Sethin ja Beatricen ensikohtaaminen tapahtui Oopperatalon taukotilassa, jossa he törmäävät toisiinsa.Eletään joulukuuta ja vuotta 1880. Kovapintainen liike- sekä naistenmies on mennyyttä miestä ensikohtaamisen jälkeen, eikä Beatricekaan saa miestä mielestään. He hakeutuvat toistensa seuraan yhä uudestaan ja uudestaan yrittäen sammuttaa tuliset tunteensa yhä rohkeimmilla teoilla. Kiihkeä rakkaus saa melkein hääkellot soimaan, mutta Beatrice ei tiedä, että hänen kavalalla Wilhelm-sedällä on muita suunnitelmia häntä varten. Tähän suunittelmaan ei kuulu Seth, ei rakkautta, eikä vapautta tuoda esille omia ajatuksiaan.

Wilhelm-sedällä on kiero suunnitelma, johon Beatrice lankeaa. Kun hän saa kuulla sedältään seisovansa pian morsiamena kirkossa, otaksuu hän heti, että Seth on kosija.  Tieto on kuitenkin väärä, ja pahaksi onneksi kiero setä on Sethille kertonut, että Beatrice on vastanut myöntävästi Kreivin kosintaan, jolla on arvovaltaa ja vaikutusvaltaa. Kreivi on vaarallinen, tunteeton ja irstas ja hänen ainoa tavoite on saada koskemattoman  ja uppiniskaisen Beatricen seuraavaksi uhrikseen.
Beatrice ei voi kieltäytyä kosinnasta, koska jos hän ei mene kreivin kanssa naimisiin, uhraa hänen setänsä oman tyttärensä kreiville. Ja sitä onnettomuutta hän ei halua Sophien kohtaavan.

Sethin tunne-elämä menee pirstaleiksi ja hän kokee tulleensa huijatuksi. Hän sanoo kaikenlaista ilkeyksiä Bealle, joka vastaa samalla mitalla. Räiskyvästä ja intohimoisesta tunnelatauksesta he eivät kuitenkaan pääse eroon, eikä irti toisistaan. Bea  päättää antaa hänelle jotain,henkilökohtaista, jonka takia meinaa menettää henkensä.


A romantic, but also a crule story of a hopeless love... or,,a love with full of hope? Read and find out for yourself. Kerrassaan vangitseva tarina...

Nyt on pakko lukea kirjailijan muutkin tuotokset :) Kuinka monta kertaa olenkaan sanonut: Thank heaven, että minulla on ruotsinkieli hallussa.

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Mats Strandberg & Sara B. Elfgren : Piiri

Strandberg & Elgren Engelsfors-sarja: Piiri #1, Tuli #2, Avain #3

Sirkka-tädin matka Suomeen tuotti tulosta. Hälsningar till Fagersta :)  Hän sai minut koukutetuksi Piiri -nimisen tarinan pariin. Olin pitänyt kirjaa useamman kertaa kirjastossa käsissäni, mutta aina se oli vaan joutanut takaisin hyllyyn. Kun hän kertoi, että kirjailija Mats Strandberg on kotoisin Fagerstasta, oli minun pakko ottaa kirja luettavaksi. Miksi? No, ehkäpä siksi, että Fagersta on kokolailla minunkin lapsuuden kaupunkini. Takaisin Suomeen muutimme vuonna 1982.
Ja hyvän kirjailijan Fagersta onkin synnyttänyt. Stort tack för den skräckinjagade äventyrsupplevelser med magi, kärlek och invecklade förhållanden!

Linnealla, Idalla, Anna-Marilla, Minoolla, Vanessalla ja Rebeckalla, jotka käyvät samaa lukiota Engelsforsissa, ei ole mitään yhteistä, paitsi muinainen pahuus, joka jahtaa heitä.
Linnea on kovanahkainen tyttö, joka elää boheemista elämää omassa asunnossaan. Ida taas on niitä suosittuja tyttöjä, jonka ympärillä pyörii aina mielistelijöitä. Anna-Mariaa hän on pitänyt silmätikkuna koko peruskoulun aikana. Anna-Mari kokee olevansa ei toivottu, niin kotona kuin koulussakin ja pyrkii olemaan näkymätön, jottei joutuisi kiusatuksi. Vanessa seurustelee, äitinsä ja isäpuolensa mielestä, sopimattoman miehen kanssa. Rebekka seurustelee ihanan Gustafin kanssa ja sairastaa syömishäiriötä. Minoo on yksinkulkija, erittäin älykäs ja rakastunut Max-opettajaan. Heillä kaikilla on yhteinen kohtalo, joka sitoo heidät yhteen.
Kouluvuosi ei ole päässyt kunnolla alkuun, kun Linnean paras ystävä Elias löydetään kuolleena lukion vessasta. Kaikki, mukaan lukien paikallinen media olettavat, että se oli itsemurha. Linnea uskoo, että koulun rehtorilla on jotain tekemistä asian kanssa, koska Elias oli ollut hänen juttusilla ennen kuolemaansa.
Eräänä iltana kuu värjäytyy punaiseksi ja nämä kuusi tyttöä tapaavat toisensa puistossa. Siellä he kokevat ensimmäisen kerran magian voiman ja samalla he saavat kuulla olevansa Valittuja/noitia. Heidän tehtäväksi tulee pelastaa maailma pahuudelta, joka on astumassa esiin juuri Engelsforsissa. Jokaisella on oma elementtinsä, voimansa, jonka he löytävät itsestään. Yhteistyö luo omat haasteensaa tytöille, joilla ei ole mitään yhteistä. Sitten kuolee Rebecka. Hän "putoaa" koulun katolta. Enää viisi Valittua jäljellä ja valittujen katseet kohdistuvat taas rehtoriin. Rebecka oli ollut hänen puheilla ennen kuolemaansa. Lukijana pääsee katsomaan sekä Eliaksen että Rebeckan mieleen, ennen heidän kohtalokasta tapaturmaa. En paljasta tässä ;)

Koukuttavaa fantasiaa! Piristävä ja lumoava kokemus. Suosittelen kaikille luettavaksi vai oletko jo lukenut? Mitä pidit tarinasta?
Magian lisäksi pääsin tutustumaan kunkin tytön elämään, joiden elämä oli täynnä erilaisia tunneskaaloja. Tämä oli mielestäni erinomainen veto tarinassa. Harvoin sitä pääsee tuntemaan päähenkilön sisäistä elämää, joka teki tarinastakin mielenkiintoisemman. Mainittakoon, että Ann-Marin suomalaissyntyinen isoisä oli tarinan taustalla jollain tavalla mystinen. Hän tiedosti jotain, mitä muut eivät tiedostaneet.
Engelsfors-triologian toinen osa Tuli, odottaa minua jo seikkailun pariin.


Kolmas osa Nyckeln ilmestyy nyt syksyllä ruotsiksi. Sarjaa on käännetty 21 kielelle ja se ilmestyy myös englanniksi.  Luin, että suunniteilla oleva elokuva on peruttu. (tämä tieto on vanhentunut*) Toivon kuitenkin, että jonakin päivänä pääsisin katsomaan elokuvakankaalta miltä Engelsfors näyttää. Mielekuvani tarina ympäristötä ei ollut heppoinen, koska sijoitin tarinan tosi helposti lapsuuden kaupunkini ympäristöön Fagerstaan, joka täyttää ensi vuonna 70 vuotta!Grattis för det!  Fagersta - Här får du livstid

* Benny Anderson RMV Film on ostanut elokuvaoikeudet Filmlancelta ja elokuva on siis tekeillä. Ensi-ilta olisi 2015. RMV Film