perjantai 29. syyskuuta 2017

Vexi Salmi : Orpo piru ja siivetön enkeli

Piitkän tauon jälkeen löytyy taas aikaa kirjoittamiseen. Lukenut olen koko ajan, mutta kirjoittamiseen ei ole ollut aikaa. Tämä johtuu siitä, että joudun niin paljon paneutumaan kirjoittamiseen ja oikeinkirjoitukseen, joka ei ole vahvimpia puoliani. Mutta mennään siihen asiaan. 

Tuli luettua lastenkirja pitkästä aikaa. Kirjan nimi ja kuvitus herätti mielenkiintoni.
Mielessäni vilahti tarina Pessistä ja Illuusiasta.

Tarina kertoo pojasta, Orpo Pirusta, jonka Tuonela on heittänyt ihmisten maailmaan, koska hän ei ole tarpeeksi hyvä piru. Kohtaloaan surkutteleva Piru itkee hetken huonoa tuuriaan, mutta nukahtaa väsyneenä sammalmättäälle.  Aamulla hän herää auringonvaloon, jonka säteet satuttavat valoon tottumattomia silmiä. Uusi päivä oudossa ympäristössä nostaa surumielisiä ajatuksia Pirun mieleen. Sieltä mistä hän on kotoisin, maailma näyttää ihan erilaiselta. Kun hän lähtee tutkimaan aluetta hän näkee ihmislapsia, jotka pitävät hauskaa metsäpolulla, mutta he eivät huomaa Pirua, joka on heille näkymätön. Hän ei ymmärrä lasten kieltä, mutta hän seuraa silmä tarkkana heidän leikkejään ja nauruaan. Hän ei ole koskaan nähnyt nauravia piruja. Kun hän yrittää koskettaa lapsia, he eivät huomaa tai tunne mitään.

Kun hän vaeltaa ympäri metsää surkutellen omaa kohtaloaan, näkee hän kannolla istuvan olennon. Tämä siivetön vitivalkoinen enkeli oli pudonnut maanpäälle, koska ei osannut lentää. Siivet olivat liian lyhyet. Niin käy kaikille enkeleille, jotka eivät ole tarpeeksi hyviä enkeleitä.

Yhdessä heistä tulee ystäviä, ja mitä enemmän Orpo Piru on siivettömän enkelin kanssa, sitä pienemmäksi muuttuu hänen sarvitynkänsä ja sitä lyhyemmäksi muuttuu hänen häntänsä. Saman aikaan Siivettömän Enkelin siivet kasvoivat isommiksi ja kauniimmiksi. Siivettömällä Enkelillä on tehtävä, josta hänen pitää suoriutua ja tämä tehtävä on saada Orvosta Pirusta hyvä piru.

Lukeeko/luetaanko nykypäivän lapsille tällaisia tarinoita? Sitä mietin parhaillaan. Hyllyjen piilossa tämä kirja on ainakin nuokkunut kauan, eikä sitä ole kukaan huolinut omakseen. Johtuu varmasti kuvituksesta ja kirjan nimestä. Tarina on satu, joka sopii ääneen luettavaksi, tai sitten ei. Nykypäivänä ei?  Kuvittaja Tapani Mikkonen on mielestäni onnistunut luomaan toisaalta karun, mutta toisaalta kauniin kuvituksen kirjan sivuille. Ottaako lapsi kuvat omakseen, on sitten taas aivan toinen juttu.