maanantai 21. lokakuuta 2013

Saamattomuuden saamattomus vai Laiskuuden taito?

Joutenolo tekee joskus hyvää, sen sanoo myös mieli ja keho. Mutta että jatkuva laiskuus ja siihen uppoaminen, se on jo taitolaji. Saamaton olen ollut, lomiakin tuli vietettyä, mutta enpä paljon mitään erityistä saanut aikaiseksi, mieli ja keho ovat siis vielä vähän velttona :). Sohvaperunana olen viihtynyt parhaiten. Jokavuotinen pimenevä syksy vetää minua kohti maan vetovoimaa ja pitää minut litistyneenä aina kevääseen asti. Syksy ei vaan ole minun juttuni, vaikkaa tykkäänkin kynttilän kajosta ja takan antamasta lämmöstä. Olen kuin karhu, joka valmistautuu talvihorrokseen herätäkseen uudestaan kevätauringon lämpenevään kosketukseen.

Lukeminen on siis off-tilassa. Salla Simukan  Punainen kuin veri ja Marina Anderson Kuuliaisuuden satama sain luettua jo viikkoja sitten.


Lumikki on päättänyt ottaa irtioton arjesta ja poika/tyttöystävästään. Matka ulkomaille piristää häntä ja Prahassa on sitä jotain. Sarjan toinen itsenäinen jatko-osa ei jää tunteita vaille. Tarinassa käsitellään Lumikin rakkauselämää, suhdetta perheeseen, etenkin isään, jolla näyttää olevan paljon salattavaa. Ja salaperäiseen isosiskoon Zelenkaan, joka tupsahtaa yllättäen Lumikin eteen. Uuden sisarpuolen kautta, hän pääsee/joutuu uuteen jännittävään seikkailuun, jossa hän sekaantuu kummalliseen uskonlahkoon, johon hänen sisarpuoli kuuluu.Vaaraan joutuminen on Lumikille tuttua, kun hän lähtee selvittämään uskonlahkoon joutuneen sisarpuolen taustoja. Simukalta taas hyvä tarina, joka piti pihteissään.



Marina Andersonin Kuuliaisuuden satama on eroottinen tarina naisesta, joka etsii itseään ja löytää tiensä Retriittiin. Paikka, joka tarjoaa asiakkaille uusia elämyksiä ja nautintoja. Huoh...Lukemisesta ei siis tullut mitään, koska tarinassa a) ei ollut juonnekuvausta, tai sitten minä en ymmärtänut tarinaa ollenkaan b) käsiteltiin liian yksityiskohtaisesti eroottisia alueita, jotain rajaa siis, ja  c) ._.


Kun sain luettua Valkean kuin lumen, jäin miettimään eri uskonlahkojen sisäistä maailmaa, että tuli lainattua siinä samassa Leena Hurtigin ja Mari Leppäsen kirjoittama tarina Maijasta, joka syntyi vanhollislestadiolaiseen perheeseen. Maija on perheen kuopus ja joutui jo 7-vuotiaana toistuvan ja vuosien jatkuneen seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Hyväksikäyttäjät olivat perheen lähipiiriä. Kaikista näistä kokemuksista huolimatta usko on se, joka pitää Maijan pystyssä. Järkyttävä lukukokemus, jossa naisen vahva uskonto pelastaa sielun haavat.
Maijan tarinasta kerrotaan enemmän Freepathways -nimisessä blogissa.





Kiitos teille niin uusille kuin vanhoillekin kävijöille. Olen aina yhtä iloinen ja yllättynyt kun olette löytäneet tienne blogiini.