maanantai 19. elokuuta 2013

Sylvia Day : Sinuun kiedottu

Sylvia Dayn Crossfire-sarja: Sinulle paljastettu #1, Sinusta heijastettu #2, Sinuun kiedottu #3, ????4


Crossfire-sarjan kolmas osa oli minulle monellakin tapaa pettymys. (Ei kirjan vika, vaan minun). Taitaa tämäntyppinen genre olla minulla jo menneen talven lumea. Teksti pyöri liikaa yhden ja saman asian ympärillä. Oli tarinassa sitten aamu, päivä, ilta tai yö.  Sitten vielä ilmoitus viimeisellä sivulla, että tarina Gideonista ja Evasta jatkuvat neljännessä osassa. Mä olin vähän öönä, vaikken mitenkään yllättynyt. Eihän Gideon ehtinyt käymään traumojaan läpi tässä kolmannessa osassa.
Jos 50% makuuhuonetapahtumista olisi kumitettu pois, voisin vannoa, että tarina olisi saatu päättymään tähän. Njaa, toisaalta onhan tämän eroottinen tarina, joten miksipäs luit! Sellaisena se on myös tarjottava niille, jotka sitä ahmivat. Mutta mennänpä niihin kohtiin, jotka minua eniten kiinnostivat.

Gideon ja Eva tapailevat salaa,  jottei virkavalta alkaisi uudestaan epäilemään, että Gideonilla olisi ollut jotain tekemistä Eva velipuolen kuoleman kanssa. Yhtenä päivänä poliisit ovat kuitenkin oven takana. Poliisit ovat löytäneet toisenkin ruumiin ja epäilevät, että  kuollut  mies on syyllinen Evan velipuolen murhaan. Kuolleella henkilöllä oli Evan kuvia hallussaan ja he epäilevät että kysessä on ihmiskauppaa, koska vainaja teki töitä venäjän mafialle.
Pariskunnan  kintereillä on myös toimittaja, joka haluaa urkkia heidän suhteestaan sekä kostaa Gideonille hänen katalaa käytöstään. Sitten on vielä Corinne ja Brett. Entiset heilat, jotka vaanivat ja vaativat huomiota. Brett ei vieläkään ole antanut periksi Evan suhteen. Ja Corinne tekee kaikkensa, jotta saisi Gideonin huomion.

Katsotaan saanko luettua neljännen osan. Täytyy varmasti ensin lukea viimeinen sivu,,,jos sielä vaikka ilmoitetaan, että tarina ei tähäänkään pääty :)

Oletteko lukeneet? Mielipiteitä?
Minusta E.L Jamesin Fifty Shades-sarja, yhä edelleen tämäntyyppisen genreen listaykkönen

11 kommenttia:

  1. Hei! Tiedoksi vaan, että Crossfire-sarjaan on tulossa 5. osa... Kävin/luin Sylvia Dayn nettisivuilla tai muualla netissä, en muista tarkkaan :)

    VastaaPoista
  2. Jatkoa ed. tarkalleen sanoen tällä sivustolla tieto löytyi Crossfire-sarja viidestä osasta:

    http://www.sylviaday.com/faq/books-crossfire-series/

    VastaaPoista
  3. Hei Anonyymi! Kiitos tiedosta,,,kutina siis piti paikkaansa,,nyt siis tiedossa kaksi jatko-osaa. Mahtaakohan innostusta riittää odottamiseen ;)

    VastaaPoista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Menin rähmimään ja poistin vahingossa anonyymin postauksen. Mutta tässä tämä uudestaan. Onneksi löytyi spostista!
      Hei vaan! Minullakin alkoi tuo 3. osa tökkiä pahasti - se oli lähes pelkkää pornostelua ja kehystarinaa ei juuri lainkaan. Aion kuitenkin lukea koko sarjan, sillä 3 osan lukemisen jälkeen tarinan selkiämätön loppu olisi sietämätöntä! Olen kuitenkin samaa mieltä kanssasi, että 50 shades on ollut tämän genren parasta antia tarinan suhteen. Kirjat, jossa keskitytään pelkästään seksiin tai sub/dominointiin eivät jaksa kiinnostaa kovin pitkälle. kohteessa Sylvia Day : Sinuun kiedottu

      Poista
  5. Kiitos, kiitos!

    Vinkkinä SD:n jälkeen suosittelen Beth Keryn Because you are mine -sarjaa

    http://www.bethkery.com/erotic-romance/because-we-belong/

    Mielestäni parempia kuin SD:n kirjat, mutta eivät ihan yllä Fifty Shadesin tasolle :O)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ouuu..thanks for the information... nevahöörd kuullutkaan kirjasarjasta. Mahtaako löytyä jo suomenkielisenä? :D tai edes ruotsinkielisenä. Englanninkieleni ei ole parasta laatua...

      Poista
    2. Juuri kurkistelemassa adlibriksen sivuja ja ikävä kyllä, vain englanniksi löytyy atm:

      http://www.adlibris.com/fi/searchresult.aspx?search=quickfirstpage&quickvalue=beth+kery&title=beth+kery&fromproduct=False

      :(

      Poista
  6. Back again... Neljäs yhtä ok mommy porn/tant snusk -trilogia kuin Jamesin, Dayn ja Keryn, on Julie Kennerin Release me - Claim me - Complete me -sarja. Näitäkään kirjoja ei tosin löydy kuin englanniksi/saksaksi/tanskaksi/norjaksi, joten eivät taida Sinua juurikaan ilahduttaa :( . Anyway, tässä esim. Adlibin myytävät https://www.adlibris.com/fi/searchresult.aspx?search=quickfirstpage&quickvalue=julie+kenner&title=julie+kenner&fromproduct=False

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Welcome back ;) Kiitos vinkistä. Tämäkin kirjailija minulle uusi, nyt vaan sormet ja varpaat ristissä, että saadaan suomennos. Tai edes ruotsinnos, ;D

      Poista