tiistai 16. huhtikuuta 2013

Att läsa eller inte läsa tha's not the question



Sitä kysymystä olen pohtinut joskus. Miksi luen tai miksi jättäisin lukematta? Vieläkään en ole löytänyt siihen vastausta ja välillä mietin onko minun pakko löytääkään mitään vastausta. Lukeminen on minulle elämäntapa, mutta joskus sitä miettii, että voisihan sitä tehdä jotain muutakin.
Luen koko ajan, mutta lukuholistiaikakausi tempaisee minut aina niin rajusti mukaansa, että melkein hukun tarinaan. Riippuvuus, josta en kuitenkaan halua parantua? -Pientä hekotusta päälle-Tartuntavaara-alueella hilluu kaksi tytärtäni. Heidän nenänsä edessä kun killuu milloin mikäkin tarina.
Pinterestin sivuilta löysin tekstin, joka kertoo jo aika paljon siitä miten kirja vaikuttaa minuun.

Lukemisen jälkeen minulla on aina pakottava tarve kertoa kirjasta. En ole vielä löytänyt lähiympäristöstä sopivaa uhria, joka jaksaisi keskittyä kuuntelemaan ajatuksiani tarinasta, joten perustin tämän blogin. Tänne voi ohikulkija tulla lukemaan kirjahöperöstä, ja jos teksti ei kiinnosta, voi vähin äänin poistua.

Asuntomme ei täyty kirjoista, enää. Viimeiset kymmenen vuotta olen ollut erittäin aktiivinen kirjaston käyttäjä. Jippii for that! Ilman kirjastoa olisi moni kirja jäänyt lukematta ja kokematta.
Miten sitten saan kirjat itselleni luettavaksi? That's a very simple question! Tarkistan löytyykö kirja jostakin alueeni kirjastosta ja jos löytyy, teen oitis varauksen verkkokirjaston kautta. Ja jos ei nappaa, teen hankintaehdotuksen ja odotan kieli pitkänä toteutetuuko toiveeni :)
.
Kirjablogien kautta pääsen tekemään tuttavuutta uusiin kirjoihin . Lingonhjärta ja Schitzo-cookie's, joita myös seuraan, kertovat kirjoista joista ei löydy suomennosta. Thank heaven ymmärrän ruotsia. Englantini kun on niin paljon heikompi. Tusen tack för bokrecensionerna. Jag har fått många härliga nya bokupplevelser.

Alla lista kirjoista, joihin aion seuraavaksi uppoutua. Kirjat löysin, kun kävin lukemassa yllä mainittujen bloggaajien kirja-arvosteluja.

Divergent
Veronica Roth
Hål i huvudet
Jenny Jägerfeldt

Onda krafter i Sollentuna
Coco Moodysson
Only väg is upp
Emmy Abrahmsson



Underbara helvete
Jamie McGuire
Onda flickor
Jamie McGuire
Underbara helvete -nimisestä kirjasta on tekeillä elokuva.
Divergentiä yritin lukea ensin englanniksi, mutta siitä ei tullut mitään. Olen siis erittäin iloinen, että pääsen pian lukemaan kirjaa ruotsiksi. Jos tieto on oikea, on tästäkin kirjasta tekeillä elokuva.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti