tiistai 18. marraskuuta 2014

MustaValkoinen

Kaikkien blogi ongelmien jälkeen päätin piristää aamuni valokuvien seurassa.
Tämän viikon MakroTex haaste on mustavalkoinen ja mieleeni välähti heti eräs kuva, joka sopii tämän viikon haasteeseen. Kuvanlaatu on hieman epäselvä, nopea kun piti olla :)


Kohti valoa!

Kulttuurimaisemat ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Neljä vuotta sitten kysyin tyttäriltäni, että mitäs he tuumisivat jos tekisimme pienen kesäreissun Suomen maisemakulttuuriin. Kun sana kulttuuri osui heidän korviin, nousivat kulmakarvat. "että siis mitä? -eiks tylsempää vois olla?!"  (ikää heillä oli silloin  13 ja 11 vuotta)
"Pienen" houkuttelemisen jälkeen sain heidät ylipuhuttua, ja kun olin laatinut mielenkiintoisen ja hauskan matkan, sain heidät innostumaan. Ja tämän innostumisen myötä olen joka kesä saanut kuulla kysymyksen "mihin nyt mennään?". Jess, koukutusta ja koukutettu!
Hämeen linnaan tutustuimme kolme vuotta sitten ja koska Hämeenlinnassa oltiin, päätimme myös käydä katsomassa ja ihailemassa Aulangon ihania maisemia. Kuvia tuli otettua aika läjä ja niistä ylläoleva kuva on yksi mieleenpainuvimmista. Hetki oli ohi silmäräpäyksessä, mutta onneksi sormeni olivat nopeat, ja silmä jo kameranlinssissä kiinni.


Aulangon keinotekoiset linnanrauniot toimii kulissina kesäteatterille.

Hämeen linna

Hyvää alkanutta viikkoa!



Pieni Lintu - MakroTex challenge



14 kommenttia:

  1. Kotimaan matkailua aliarvostetaan pahasti. Paitsi ne jotka sitä harrastaa. Itsellä alkaa olla useimmat kolkat koluttuna, muutamia pienempiä alueita pitäisi vielä vähän täydentää.

    VastaaPoista
  2. Hienot kuvat. Viime kesänä tuli käytyä ja kuvattua samoja maisemia.

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia kulttuurimatkalta.. Aulanko on upea paikka:)

    VastaaPoista
  4. Tällaisiin kuviin mustavalkoisuus sopii tosi hyvin. :)

    VastaaPoista
  5. Vanhojen linnojen raukean kaunista tyyliä

    VastaaPoista
  6. Hämeenlinnassa opiskelleena joudun tunnustamaan, että linnanrauniot Aulangolla on kokematta. Aulangolla on kyllä tullut käveltyä, mutta näköjään olisi pitänyt olla joku opas tai jotain...Eihän googlea ollut vielä oikein olemassakaan silloin 90-luvun taitteessa.:P Aulanko on joka tapauksessa upea paikka ja kuvasi ovat hienot!:)

    VastaaPoista
  7. Tulee mieleen vanhat Suomi-filmit.

    VastaaPoista
  8. Hienot kuvat! Salaperäist näin mustavalkoisena!

    VastaaPoista
  9. Kiitos Pulmu Pulmunen, Paivi Hakala, Tuta, Pieni Lintu, Emonen, Musta rastas laulaa, Pappulanmummo, arleena, Taina K, päikkä ja Sirpa kommenteistanne. Ne lämmittää aina sydäntäni. :)

    VastaaPoista
  10. Oho, ompas Hämeen linnakin eri näköinen mustavalkoisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos -maija- kommentistasi :) Ja olen samaa mieltä kanssasi :)

      Poista