tiistai 5. elokuuta 2014

Nora Roberts : Varjojen ratsu


Siis apua, en ehdi lukemaan, kun yritän  täällä blogissa vimmatusti saada aikaseksi jotain järkevää tekstiä lukemistani kirjoista.
Huomasin, että lukemani kirjat -kirjapinoon oli vahingossa joutunut kirja, jota en ole jaksanut kahlata läpi. Philippa Gregoryn Förbjudet (Kielletty) ei iskenyt tunteitani ihan tainnoksiin, joten jätin sen syrjään.

Miksi sitten tuli luettua Varjojen ratsun? Sitä minäkin ihmettelen. "Älä pilaa päivääsi huonolla kirjalla" kuuluu vakiolauseihini, mutta tämän minä kuitenkin luin. Ehkei se sittenkään ollut niin huono. Tarina ei koukuttanut minua odotuksien mukaisesti.
Vaikka kirja on sisällön mukaan luokiteltu romantiikkakirjallisuudeksi, näen tarinassa fantasiagenren tyyppilliset piirteet. (em. lause minun mielipiteeni)

Varjojen ratsu on O'Dwyerin-trilogian avausosa. Siinä nuori amerikkalainen nainen Iona Sheehan saapuu Mayon kreivikuntaan Irlantiin siinä toivossa, että pääsee tutustumaan sukujuuriinsa ja sukunsa myyttiseen historiaan, josta hän on kuullut. Ionan kaukaiset sukulaiset ottavat hänet avosylin vastaan ja kun hänellä  on synnynäinen taito ymmärtää hevosia tarjotaan hänelle hevosopettajan paikkaa.

Aloitetaan kuitenkin vuodesta 1263 ja Sorcha-noidasta, joka  jatkuvasti ottaa yhteen toisen mahtinoidan kanssa. Cabhanin tavoitteena on saada Sorchan voimat itselleen keinolla millä hyvänsä. Siinä kahden noidan taistelu päättyy kummankin kuolemaan, joskin paha tulee vielä myöhemmin nousemaan tuhkasta. Sorcha jättää jälkeensä kolme lasta, joille hän oli ennen kuolemaansa ehtinyt takomaan ja loihtimaan kupariset amuletit. Tämän lisäksi jokaisella lapsella on on suojelueläimensä; hevonen, haukka ja koira.
Koukuttavan 48 sivun jälkeen päädyin siihen, että minun on jatkettava lukemista, vaikka tarina siirtyikin nykyhetkeen. Ionan jatkuva anteeksipyytely, suorapuheisuus ja lapsellisuus olivat asioita, jotka häiritsivät minua koko ajan. Ja kun hänen elämäänsä ratsasti merirosvon näköinen mies nimeltä Boyle, oli minulla juonikuvaus valmiina; nuori lapsekas nainen, maskuliininen äveriäs mies, rakkautta kabuum, väärinymmärystä, riitelyä, rakkautta ja siinä sivussa pahaa vastaan taistelua. Cabhan, joka vainoaa Ionaa unimaailmassa, (yrittää saada hänet vietellyksi tämän voimakkaan noitavoimiensa takia) joutuu vastakkain myös Boylen kanssa. Tarina oli ihan ok, mutta ei sydäntä sykähdyttävä. Jollekin toiselle varmasti koukuttava.
Katsotaan saanko seuraavat osat luettua,. Toinen osa ilmestyy vasta alkuvuodesta 2015 (mainos kirjan kannessa)

Robertsilta on aikaisemmin tullut fantasigenreseen kuuluva trilogia Kuuden piiri, joka oli erittäin koukuttava.
Ja hän on julkaissut pseudonyymillään eroottisia dekkarikirjoja, joista olen muutaman lukenut. Nimen takana a yksi  J.D Robbsin kirjoista.


I don't think there's any
harm at all in allowing a kid to
fantasize. In fact, I think
to stop people from
fantasizing is a very
destructive thing indeed

J.K. Rowling

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti