Stephen King : Doktor Sömn

Kauhukirjallisuuden suureen ystäväpiirin en kuulu, mutta tämän minun piti lukea, koska tätini lahden toiselta puolelta vinkkasi. Ja hyvähän kirja oli, niin hyvä, että muutama yö (hui) tuli vietettyä tarinan parissa.
Tohtori Uni on jatkoa Hohto-nimiselle kirjalle. Hohtoa en ole lukenut, mutta se ei lukemistahtiani haitannut.

Tarinan päähenkilö, keski-iän saavuttanut Dan "Danny" Torrance, ajelehtii päivästä toiseen tehden hanttihommia ja ryyppämällä. Lapsuuden traumojen kanssa taisteleva Danny pysyy juurettomana ja turvautuu alkoholiin. Kaupungista toiselle seilaava mies päätyy eräänä päivänä kaupunkiin, jossa hänen elämänsä saa käännekohdan kohti parempaa elämää. Hanttihommien kautta hän pääsee tutustumaan oikeisiin ihmisiin ja saa apua alkoholiongelmiinsa, ja kun eräänä päivänä hänen läheiset ystävät tiedostavat hänen selvännäkijän lahjansa, pyydetään häntä töihin hoitajaksi hoitokotiin, jossa hän saattaa vanhuksia rajan toiselle puolelle. Lisänimi tohtori Uni ei haittaa häntä, mutta se ei poista sitä mitä hän näkee joka aamu peilistään.  Juuri kun hän on saanut elämänsä pilarit ojennukseen, joutuu hän elämänsä haasteen eteen, kun jossain joku tyttö ottaa hänen yhteyttä.  Abra, joka on koko pienen elämänsä ollut selvännäkijä, pyytä Dannyltä apua.

Pahuus, joka asuntovaunullaan kiertää Amerikan osavaltioita, etsii lahjakkaita lapsia joilla on erityinen voima. Pahan voima hiipuu pois, mikäli he eivät saa kerättyä erittäin kiduttavalla tavalla tätä elinvoimaa lapsista talteen. Nyt he ovat havainneet erittäin voimakkaan voiman (ånga), jossain tosi lähellä ja heidän tarkoitus on etsiä tämä lapsi käsiinsä.

Abra tiedostaa vaaraan, ja pyytää Dannyä auttamaan. Yliluonnollinen pahuus (Den Sanna Knuten) lähestyy kaupunkia ja sekä Danny ja Abra asettavat itsensä hengevaaralliseen tilanteeseen, jonka he tulevat voittamaan viekkaudellaan.


Muistan kun kävin katsomassa vuosia sitten velipuoleni kanssa The Ring II -nimistä elokuvaa Turussa. Istuin kuin tikku p-ssa koko elokuvan ajan ja taisin yhtä jäykkänä kävellä kinosta ulos, en ole eläessäni ollut niin kauhuissani. Niskavillat taisivat pysyä pystyssä koko seuraavan  viikon.Tämä kirja aiheutti minulle  melkein samanlaisia tuntemuksia ja silti minun oli luettava kirja loppuun. Liiankin hyvän mielikuvituksen ansioista pystyin nostamaan tapahtumat liiankin eläväksi silmieni eteen ja sormetkin olivat ihan maitohapoilla, ei suinkaan kirjan paksuuden takia, mitä lähemmäs loppua pääsin. Onneksi tässä tarinassa hyvä voitti pahuuden. Kaiken kukkaraksi : kirjasta jäi pysyvästi mieleen kärpäset, yök..


"We read in bed
because reading is
halfway between
life and dreaming"
-Anna Quindlen