keskiviikko 13. elokuuta 2014

Erik Axl Sund : Varistyttö

Uusi blogiosoitteeni on : http://storyguzzler.blogspot.fi/

Kirjalla on lukijoita valtava määrä. En tiedä heidän mielipiteistä, mutta minä olin sitä mieltä, että tämä oli kyllä minulle liikaa. Varistytön kertomus oli rankka lukukokemus, jota en sitten tiiviisti lukenutkaan. Kansikuvakin luo jonkinlaista rivoutta koko kirjan ympärille.

Jo heti ensimäisten sivujen jälkeen minua puistatti ja kun uhrina oli viaton lapsi, en voinut muuta kuin ryhtyä selailemaan tarinaa. Pääkohdat tuli luettua, etenkin Victoria-nimisen naisen nurjaa elämää lähdin seuramaan. Hänen lapsuuteen kuului hyväksikäyttöä, jossa oma isä käytti hyväkseen  Tarinassa mentiin menneisyyteen ja nykypäivään, ja jotenkin nämä Victorialle aiheutuneet traumat pääsivät etenemään pahempaan suuntaan kun hän aikuistui. Samaisessa henkilössä asui  Varistyttö ja Sofia, hänen alter egonsa. Sofia eli täysin normaalia elämää psykoterapeuttina ja yritti ratkoa ongelmaa nimeltä Victoria Bergman. Saman aikaan jossain kaupungissa, jossain talossa, jossain asunnossa oli joku pieni poika, joka paremman elämän toiveessa oli luottavaisena lähtenyt matkaan. Matka, joka päättyi kuolemaan. Kirjaa on arvosteltu sillä, että se pyyhkii lattiaa Stieg Larssonilla. En ole kyseisen kirjailijan kirjoja lukenut, joten en voi verrata tätä hänen kirjoihinsa

Sundin kirjaa tuli luettua muutamassa tunnissa, ja se siis johtui siitä etten jokaista riviä saati sivua lukenut. Minulla pysyi ainakin raamit  kasassa, vaikken ihan koko tarinaa syönytkään, mutta joku ihan varmasti tykkäsi ja tulee lukemaan seuraavat kaksi osaa. Me? Not.


maanantai 11. elokuuta 2014

Hugh Howey: Siilo

Hugh Howeyn Siilolta sain melkein merkin otsaani. Onneksi ehdin väistää ja kirja mätkähti lattialle. Nostaessani kirjaa lattiatasolta huomasin koukuttavan tekstin " Pelottava, kiehtova ja salaperäinen romaani, joka tempaa lukijan välittömästi mukaansa /the Guardian" . Kait se oli joku merkki minulle että otaotaotaotaota mukaasi. . YT:stä löysin trailerin, joka viittaisisi siihen, että tulossa olisi myös elokuva. http://www.scified.com/news/1341. Kirjana tämä tarina oli huikea lukukokemus. Vaikka alku vähän kangerteli, niin loppujen lopuksi dystooppinen tarina söi minut kuin Candy monster nameja... omonomomnom. Odotus palkittiin ja muutaman, kolmen, neljän luvun jälkeen tarina kiidätti minut Siilon syövereihin.

En tiennyt, että kirja saa jatkoa, kun ryhdyin tarinaa lukemaan. Loppumetreillä rupesin hokemaan mantraa jatkoajatkoajatkoa, koska ei tarina voi/saa päättyä näin. Liian paljon selvittämättömiä asioita. Arvatkaas pomppasinko innosta, kun löysin Vaski-verkkokirjaston sivuilta tämän: Siirros  Se on vasta hankinnassa, mutta varausksen tein hetimmiten. Luin, että tämä kirja kertoo ajasta ennen Siiloa, joten pian pääsen lukemaan miksi/miten/kuinka

Siilo kertoo maailmasta, jossa vallitsee jatkuva maailmanlopun tuntua. Elossa olevaa ihmistä ei maan päältä löydy. Jokainen Siilon linssistä ulos katsonut, näkee ulkona vain kuolleita, omaan suojapukuunsa muumioituneita ihmisiä, jotka makaavat pitkin poikin suuren kummun etualalla. Syvälle maan alle ulottuvassa Siilossa elää ihmisiä jokaisella tasolla (noin toistasataa kerrosta) omien tehtäviensä parissa.  Ihmisellä on tässä yhteiskunnassa oma rooli, jotta yhteiskunta pysyisi elossa. Populaatiota pidetään kurissa sääntelemällä synnytyvyyttä. Tässä maailmassa asuu nuori nainen nimeltä Juliette, joka yllättäen nousee alakerran tilosta yläkerranSeriffiksi. Ennen häntä oli seriffinä toiminut Holston-niminen mies, joka eräänä päivänä  päätti lausua lauseen, joka sinetöi hänen elämänsä lopullisesti: Haluan mennä ulos.
Tämän jälkeen Holston pidätettiin ja vietiin pidätyssellin valmistautumaan tulevaa tuomiota varten. Kuolemantuomion saanneelle henkilölle pannaan avaruuspuvun näköinen haalari päälle ja hänen elämänsä viimeisin tehtävä on puhdistaa ulkopuolelta linssi, jonka kautta sisältä pääse katsomaan ulkomaailmaa. Holstonilla on omat syyt päästä ulos. Ulkomaailmassa on hänen vaimonsa, joka oli, ennen kuolemaansa, saanut selville jotain mikä liittyi Siiloon. Holston uskoi, että Siilo yritti peitellä jotain ja ulospääsy oli ainoa keino saada selville syyn.
Kun Holston on kuollut, lähtee Juliette selvittämään syitä Holstonin halulle päästä ulos. Totuuden tonkiminen vaatii uhrinsa, ja kun hänelle langetetaan kuolemantuomio on Siilo jo sisällissodan partaalla.
"...Hänen kypärän verhoaman päänsä yläpuolella oli vain pilviä, taivas ja näkymättömät tähdet... Juliette vilkaisi numeroita rinnassaan ja muisti, mitä hänen odotettiin tekevän. Hän asteli ramppia ylöspäin pää alhaalla ja katsoi saappaitaan..." (s. 34) "..."Ruumiita oli kaikkialla. Ne olivat pölyn ja lian peitossa, ja tuuliin pesiytynyt toksiinit olivat syövyttäneet vainajien puvut puhki... (s.36)

"I have always imagined
that paradise
will be kind of a library"
-Jorges Luis Borges

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Stephen King : Doktor Sömn

Kauhukirjallisuuden suureen ystäväpiirin en kuulu, mutta tämän minun piti lukea, koska tätini lahden toiselta puolelta vinkkasi. Ja hyvähän kirja oli, niin hyvä, että muutama yö (hui) tuli vietettyä tarinan parissa.
Tohtori Uni on jatkoa Hohto-nimiselle kirjalle. Hohtoa en ole lukenut, mutta se ei lukemistahtiani haitannut.

Tarinan päähenkilö, keski-iän saavuttanut Dan "Danny" Torrance, ajelehtii päivästä toiseen tehden hanttihommia ja ryyppämällä. Lapsuuden traumojen kanssa taisteleva Danny pysyy juurettomana ja turvautuu alkoholiin. Kaupungista toiselle seilaava mies päätyy eräänä päivänä kaupunkiin, jossa hänen elämänsä saa käännekohdan kohti parempaa elämää. Hanttihommien kautta hän pääsee tutustumaan oikeisiin ihmisiin ja saa apua alkoholiongelmiinsa, ja kun eräänä päivänä hänen läheiset ystävät tiedostavat hänen selvännäkijän lahjansa, pyydetään häntä töihin hoitajaksi hoitokotiin, jossa hän saattaa vanhuksia rajan toiselle puolelle. Lisänimi tohtori Uni ei haittaa häntä, mutta se ei poista sitä mitä hän näkee joka aamu peilistään.  Juuri kun hän on saanut elämänsä pilarit ojennukseen, joutuu hän elämänsä haasteen eteen, kun jossain joku tyttö ottaa hänen yhteyttä.  Abra, joka on koko pienen elämänsä ollut selvännäkijä, pyytä Dannyltä apua.

Pahuus, joka asuntovaunullaan kiertää Amerikan osavaltioita, etsii lahjakkaita lapsia joilla on erityinen voima. Pahan voima hiipuu pois, mikäli he eivät saa kerättyä erittäin kiduttavalla tavalla tätä elinvoimaa lapsista talteen. Nyt he ovat havainneet erittäin voimakkaan voiman (ånga), jossain tosi lähellä ja heidän tarkoitus on etsiä tämä lapsi käsiinsä.

Abra tiedostaa vaaraan, ja pyytää Dannyä auttamaan. Yliluonnollinen pahuus (Den Sanna Knuten) lähestyy kaupunkia ja sekä Danny ja Abra asettavat itsensä hengevaaralliseen tilanteeseen, jonka he tulevat voittamaan viekkaudellaan.


Muistan kun kävin katsomassa vuosia sitten velipuoleni kanssa The Ring II -nimistä elokuvaa Turussa. Istuin kuin tikku p-ssa koko elokuvan ajan ja taisin yhtä jäykkänä kävellä kinosta ulos, en ole eläessäni ollut niin kauhuissani. Niskavillat taisivat pysyä pystyssä koko seuraavan  viikon.Tämä kirja aiheutti minulle  melkein samanlaisia tuntemuksia ja silti minun oli luettava kirja loppuun. Liiankin hyvän mielikuvituksen ansioista pystyin nostamaan tapahtumat liiankin eläväksi silmieni eteen ja sormetkin olivat ihan maitohapoilla, ei suinkaan kirjan paksuuden takia, mitä lähemmäs loppua pääsin. Onneksi tässä tarinassa hyvä voitti pahuuden. Kaiken kukkaraksi : kirjasta jäi pysyvästi mieleen kärpäset, yök..


"We read in bed
because reading is
halfway between
life and dreaming"
-Anna Quindlen