tiistai 9. syyskuuta 2014

Sally Green : Puoliksi Paha

"Nathan Byrn on puoliksi paha. Hän on puoliksi valkoinen noita, puoliksi musta.
Hänen äitinsä oli parantaja. Hänen isänsä on murhaaja. Hän on kaikkien hylkäämä, mutta jokaisen jahtaama."

Uusi NA-sarja!
Trilogian avausosa sai heti huomioni. Kaikki muu jäi taka-alalle. Mikään ei saanut häiritä minua, joten suljin oven ja heittäydyin tarinan syövereihin.  Tarinan alku on kirjoitettu sinä-muodossa, joka vaikutti minuun hassulla tavalla. Ehkä kirjoittaja tällä tavalla halusi vaikuttaa lukijaminääni, koska heittäydyin tarinaan valtavalla voimalla. Trilogian toinen osa ilmestyy keväällä 2015 ja ensimmäisestä osasta on tulossa elokuva.

Nathanin lapsuus ei ollut mitenkään helppoa Hänellä on isä, joka luokitellaan maailman vaarallisemmaksim hänellä oli äiti, joka riisti henkensä (Ei kestänut pojan syntymää), Hänen siskopuolensa vihaa häntä yli kaiken ja tuo se myös julkeasti esille. Ja vaikka koko muu perhe, isoäiti mukaan lukien rakastavat häntä, tietää hän, että valkoiset noidat inhoavat häntä niin paljon, että he tulevat myöhemmin telkeämään hänet lukkojen taakse. Ja koko tapahtumaketjun alkusysäys lähtee vyörymään osittain myös Annalisen takia, valkoisesta noidasta, johon Nathan rakastuu. Kielletty rakkaus, jota ei saa tuoda julki. Nathan siis kasvaa häkissä kaukana metsässä. Hänen vanginvartijansa, Celia, vahtii häntä jatkuvasti, mahdollisuudet päästä karkuun ei ole. Hän nimittäin yritti kerran, mutta kädessä oleva panta esti häntä etenemästä, hänen oli siis pakko luopua. Mutta hän on tiukasti päättänyt, ettei hänestä koskaan tule valkoisten noitien orja. Hänen on pakko paeta ja sellainen tilaisuus tulee myöhemmin, kun hänet yllättäen viedään pois majapaikastaan. Hän täyttää pian 17 vuotta ja se tarkoittaa samalla sitä, että hänen aikuistumisseremonia toteutetaan. Seremonian myötä selviää mikä hänen todelliset voimansa ovat. Ovatko valkoiset noidat estämässä tämänkin osan hänen elämästään?
Tarina kulkee tiivisti Nathanin elämän ympärillä, menneessä ja nykyhetkessä. Nathanille selviää ettei kaikki olekaan niin mustavalkoista, ja hän aikoo selvittää asian perinpohjaisesti!


Tummanpuhuva ja surumielinen sekä pienillä valopilkuilla rakennettu tarina Nathanin elämästä. Totuus, ystävyys ja rakkaus tulevat voittamaan. Ja aivan varmasti! Nyt oottamaan toista osaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti