keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Rachel Ward : Numbers

-Time to run- Taas haksahdin nuorten aikuisten kirjojen pariin :) Kirjasarjan nimi, Time to run, voisi olla suomeksi: Aikaa jäljellä. Tarinan päähenkilö näkee, katsoessaan toista henkilöä  silmiin, tämän kuolinpäivän. Jem on pienestä pitäen nähnyt numeroita ihmisten silmissä. Vasta kun hänen äitinsä kuoli yliannostukseen Jem ymmärsi mitä numerot tarkoittivat.  

Tarina alkaa kun Jem on 15-vuotias. Taustalla hänellä on monta sijoitusta eri sijaisperheessä. Tämä nykyinen sijaisperhe on hänen mielestä ihan mukiinmenevä. Sijaisäiti Karen on ihan kiltti ja haluaa hänen parastaan, mutta Jem ei kuitenkaan koe, että Karen ymmärtää häntä. Koulussa häntä kiusataan ja Spider on ainoa, joka on hänen  puolella.

Spider ilmestyy eräänä päivänä hänen eteensä, kun hän oli päättänyt lintsata koulusta. Spider on pitkä, romuluinen ja levoton. Spider tuntee vetoa Jemiin, mutta Jem ei haluaisi olla missään tekemisissä pojan kanssa, koska hän oli vahingossa nähnyt Spiderin silmistä, että tällä oli kolme kuukautta elinaikaa jäljellä. Hän ei halua kiintyä Spideriin, ei halua kokea sitä menetyksen tuskaa. Spider ei kuitenkaan hevillä anna periksi, vaan tunkee itseään Jemin seuraan koko ajan. Pikkuhiljalleen Jem rohkenee olemaan enemmän ja enemmän Spiderin kanssa. Tarina saa vauhdikkaan käänteen, kun Jem ja Spider joutuvat pakenemaan kaupungista. Ja kaikki johtuu siitä, että Jem tuli vahingossa  katsoneeksi ensin yhden ja sitten toisen ja tämän jälkeen useamman ihmisen silmiin ja tajusi kauhukseen, että kaikilla oli sama kuolinpäivä. Jotain suurta ja kammottava on tapahtumassa, koska niin moni kuolee samana päivänä.



Tarina oli mielenkiintoinen, ei kuitenkan ihan niin fantastinen, että olisin lukenut sen yhdeltä istumalta. Parin vuoden päästä en välttämättä muista tarinaa, mutta nyt tällä hetkellä odotan pääseväni lukemaan toista osaa. Jem ei pysynyt muuttamaan kohtaloa ja kyllä, paljastan tässä: Spider kuolee ja Jemi joutuu katsomaan vierestä. Spiderin isoäiti jää vahvasti mieleen. Nojatuolissa aina istuva vanha rouva, joka pitäisi olla jo ikäloppu. Hän näkee ihmisen auran ja antaa viisaita neuvoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti