sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Marie Lu : Legend

Trilogia: Legend #1, Prodigy #2, Champion #3

Elokuvaoikeudet myyty                                                    

Dayn ja Junien tarina sijoittuu Amerikan länsirannikolle.
Länteen ja Itään jaettu maa on jatkuvassa sodassa keskenään, jossa Kapinalliset aiheuttavat lisää sekasortoa. Dystooppinen tarina on ripaus Julmaa maata, Nälkäpeliä ja Outolintua.

Kaikki 10-vuotiaat läpikäyvät älykkyystestin, joista vain parhaiten pistetuloksen saaneet pääsevät valtion eliittikouluun, jossa opiskelijoille opetetaan sotilaallisia taitoja. Raja-arvon  alittanut katoaa jäljettömiin tai päätyy asumaan slummeihin.
Daylle tehty älykkyystesti ei tuottanut toivottua tulosta ja hän joutui perheensä kanssa muuttamaan slummeihin. Pitkään hän ei ole päässyt tapaamaan perhettä, koska on kapinallinen ja Tasavallan etsityin rikollinen.  Ja päivä jona heidän oveensa maalattiin kaksi punaista rastia oli hänen pahin päivä ikinä.
June, jonka älyykkystestin tulokset olivat huippuluokkaa, asuu Los Angelsin rikkaassa ja etuoikeutetussa valiokunnassa, käy sotilaskoulua, ja nauttii, mielestään, etuoikeutetusta elämästä. Hänen isoveljensä kuuluu sotilaalliseen eliittijoukkoon, jonka tärkein tehtävä on saada kapinallisia kiinni.

Rikkaat siis johtavat armeijan voimalla yhteiskuntaa ja elävät hyvin. Köyhät asuvat slummialueilla, näkevät nälkää ja elävät paineen alla. Slummialueella riehuu jatkuvasti rutto, joka erottaa perheenjäsenet toisistaan. Rutto, jolle köyhä ei voi mitään, koska hänellä ei ole varaa maksaa itseään terveeksi.Oviin maalatutu punaiset rastit kertovat ruton saapuneen taloon, ja kun näin käy Dayn perheelle, päättää hän henkensä uhalla murtautua sairaalaan, jossa pidetään ruton vasta-ainetta. Pakomatkan aikana hän kohtaa Junen veljen.

June saa kuulla, että hänen veljensä on murhattu, ja kun hänet päätetään ottaa kesken koulunkäynnin etsintöihin mukaan, lupaa hän itselleen, että tekee kaikkensa, jotta veljensä murhaaja saadaan kiinni. Hän menee niin pitkälle, että alistaa itsensä vaaraan astumalla "alas" slummeihin.  Sielä hän kohtaa Dayn ensimmäistä kertaa, kun tämä pelastaa Junen tappeluareenalta. Poika herättää hänessä väreilyjä ja hän saa vastakaikuja tunteisiinsa. Kun hänelle lopulta selviää, että hän on ollut isoveljensä murhaajan seurassa, päättää hän… Niinpä mitäpä tämä June päättää ;)


Minun mieleinen tarina. Juonikas makustelu koukutti ja houkutti lukemaan eteenpäin. Ja kun nämä kriteerit täyttyvät minun kohdallani, niin minäpähän luen. Siinä oli kaikki mitä hyvältä tarinalta vaaditaan: jännitystä, surua, rakkautta, epätoivoa, toivoa ja seikkailua.
Lukijalle, eli minulle, kirjailija tarjosi oivalluksia, jonkinlaisen juonen ja paljastuksen heti alkumetreillä, siis jotain mitä päähenkilö Jane ei heti huomannut.

2 kommenttia:

  1. Minä pidin tästä trilogiasta kovasti! Todella hyvää ja erilaista dystopiaa, kokonaiselta ja hyvin rakennetulta tuntuva maailma ja loistavat hahmot. Suosittelen jatkamaan Prodigyyn, joka oli suosikkini koko triosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prodigy odottelee jo hyllyssä ja nyt tiedän, ettei se siellä turhaan ole odotellut. Kiitos vinkistä ;)

      Poista