Veera Laitisen Surunsyöjät-sarja: Surunsyöjä #1, Amethystin vangit #2
Siis WAU! sanon minä. Veera Laitisen kirja löytyy tällä hetkellä kirjalistani kärksijoilta. Sain vihdoin ja viimein luettua
Surunsyöjät, joka teki minulle tarinallaan sellaisen tempun, etten olisi ikinä uskonut näin tapahtuvan. Etenkin kun olen vähän skeptinen suomalaisia paranormaali/fantasiakirjoja kohtaan. Aina olen kuitenkin saanut nenilleni ja sehän on ihan hyvä juttu!
Rohkea tempaus, kun ajattelee kuinka monta samantyyppistä tarinaa löytyy. Kirja on julkaistu 2011, joten sen julkaisuvuotena ilmestyi suomennos Langenneesta enkelistä, Kuolemattomista sekä Paranormaalista. Itse olen lukenut nuo yllämainitut sarjat, joten Surunsyöjät jäi vähän niinkuin niiden jalkoihin silloin aikoinaan. Onneksi ei mennyt hyvä tarina minulta kuitenkaan sivu suun. Käväisin paikkakuntani kirjastossa ja siellä kyseinen kirja jökötti pöydällä muiden samantyyppisten kirjojen seassa. Mietin, ,,,mietin toisenkin kerran ja kolmannella päätin, että miksipä ei. Enkä pettynyt ollenkaan.
Oikeastaan oli ihan hyvä, että luin kirjan vasta nyt, koska en olisi pari vuotta sitten välttämättä saanut siitä mitään irti. Nostan hattua tälle suomalaiselle nuorelle kirjailijalle.
Hope McKay on lukio-ikäinen hieman surumielinen tyttö, jolla on kaksi erittäin läheistä ystävää.
Hänellä on vain isoäitinsä. Isä kuoli auto-onnettomuudessa ja hän näki veljensä kuoleman. Äiti on häipynyt aikoja sitten. Hope on luonteeltaan uhkarohkea tyttö, joka välttämättä tahtoo toteuttaa vaarallisimmatkin temput.
Victorin, komean nuoren miehen, hän kohtaa sillä hetkellä, kun hän kokeilee vaarallista !pyörällä sillan kaiteella! ajamista. Eikä Victorin katse ole mitenkään miellyttävä.
Koulussa hän saa ystäviltään kuulla, että he ovat saamassa pieneen kouluun uuden oppilaan, joka on poika.
Hope miettii, voisiko mahdollisesti olla sama poika, jonka hän kohtasi sillan kupeessa.
Toinen kohtaaminen Victorin kanssa ei ole ensimmäisestä kohtaamisesta mitenkään poikkeava. Hope on Victorilleyhtö kuin ilmaa. Tämä ei millään tavalla huomioi Hopea, paitsi silloin kun he ovat kahdestaan.
Hope tuntee kiukun lisäksi muitakin tuntemuksia Victoria kohtaan. Hän kieltäytyy ensi aluksi kuuntelemasta niitä ollenkaan. Kuitenkin, aina kun hän on Victorin kanssa, hän tuntee itsensä onnelliseksi.
Ja kun heistä tulee pari, ei Hopella voi mennä asiat enää paremmin. Paitsi yksi asia, joka kaivaa hänen mieltään.
Miksi Victor hypistelee joka päivä vanhaa kellastunutta paperia ja häipyy yhtäkkiä omille teilleen? Miksi Victor tuntuu loppujen lopuksi niin tutulta? Missä hän on tavannut tämän? Kysymyksiä kysymyksien perään.
Erään kauhistuttavan tapahtuman jälkeen Hope päättää, ettei hän enää voi olla missään tekemisissä Victorin kanssa. Mutta hän ei vielä siinä vaiheessa tiedä, että vastaukset kysymyksiinsä hän saa erään toisen tapahtuman jälkeen, jossa hän on vähällä menehtyä. Victor pelastaa hänet ja totuus paljastuu.
Victor ei ole ihminen. Hän on surunsyöjä*, jolle on annettu tehtävä. Tehtävä on johtanut hänet siihen kaupunkiin, missä Hopekin asuu. Ja kyllä, Hopelle selviää myös minkä takia Victorin kasvot ovat niin tutut.
.
Surunsyöjän toinen osa,
Amethystin vangit, ilmestyy piakkoin. Joten kauan ei nälkää tarvitsee pidellä ;)
Suosittelenko? KYLLÄ, kaikille nuorille, jotka pitävät tämäntyyppisistä tarinoista.
PS: Aikuiset voivat myös tutustua ;)
Lisäys 19.7: Korviini on kantautunut tieto, että toinen osa jäisi julkaisematta. Pitääkö tieto paikkaansa?
Lisäys 4.8.:Sain kustantajalta Ivan Rotalta tiedon, että joku toinen kustantaja julkaissee toisen osan. Jäädäänpä odottelemaan ja toivomaan parasta.
